Historia
Toimitusjohtaja Pekka Harkilla on pitkä yrittäjätausta. Hän myi edellisen liimalankaa ja puuviiluja valmistaneen yrityksensä, Harved Oy:n Yhdysvaltoihin vuonna 1987 ja perusti Emport Ky:n Iittalaan vuonna 1989. Yrityksessä työskenteli aluksi kolme henkilöä ja se toimi Harvedin valmistamien liimalankojen välittäjänä Suomessa. Lisäksi toimintaan kuului erilaisten puupohjaisten tuotteiden maahantuontia. Iittalassa Emport toimi vuoteen 1992 asti, jolloin se siirtyi Valkeakoskelle.
Vuonna 1996 Emport osti Harvedin vanhat varasto- ja toimistotilat Lempäälän ja Valkeakosken rajalta Tikinmaalta ja siirsi toimintansa sinne. Henkilöstö koostui tällöin seitsemästä työntekijästä. Liimalankatuotteiden välitysmyynti jatkui vuoteen 2003 asti, jonka jälkeen vuoden 2004 alkupuolella aloitettiin oma liimalangan valmistus. Yrityksessä oli tällöin töissä 13 henkilöä.
Liimalangan myynti ja valmistus jatkuu edelleen. Tuotekehityksen tuloksena tuotteet ovat kehittyneet ja valikoima monipuolistunut. Myös puupohjaisten tuotteiden valikoima on kasvanut huomattavasti yrityksen historian aikana vastaamaan mahdollisimman hyvin asiakaskunnan kasvavia tarpeita.
Aaltopahviteollisuuden vahvikenauhan kehitysprojekti aloitettiin 2008. Seuraavan vuoden aikana investoitiin nauhan tuotantoon tarvittaviin laitteistoihin sekä rakennettiin valmistuslinja Emportin tiloihin Valkeakoskelle. Alkuvuonna 2010 käynnistettiin vahvikenauhan teollinen tuotanto ensimmäisenä Euroopassa. Kehitystyötä jatketaan ja tuotevalikoimaan lisätään myös muita aaltopahvipakkauksissa käytettäviä nauhoja, kuten pakkausten avaamista helpottavia repäisynauhoja.
Yrityksen toiminnan kasvun myötä varastotilaa on rakennettu lisää vuosina 2001, 2005, 2007 ja 2009. Nykyiset toimitilat koostuvat syksyllä 2009 laajennetusta toimistorakennuksesta sekä yhteensä kuudesta lämpimästä varasto- ja tuotantohallista, jotka kaikki sijaitsevat samassa pihapiirissä. Emportin yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi helmikuun 2012 alussa.


